Kappalemerkin pitkä loma

1Katso minkä tahansa painetun kirjan kappaleen alkua, niin näet pienen tyhjän tilan: sisennyksen. Se näyttää siltä kuin siinä ei olisi mitään, ja suunnilleen sitä se onkin. Se on paikka, jossa merkki ennen oli.

2Merkki on kappalemerkki ¶, peilikuvaksi käännetty ja kahdennettu kirjain, jonka tekstinkäsittelyohjelmat näyttävät yhä, kun pyydät niitä paljastamaan piilomerkit. Kirjoituksen historiassa oli pitkä ajanjakso, jolloin se ei ollut lainkaan piilossa. Se seisoi uuden ajatuksen alussa, usein punaiseksi maalattuna, ja kertoi lukijalle, että yksi perustelu oli päättynyt ja toinen alkanut.

Kirjain, josta tuli merkki

3Kappalemerkki alkoi kirjaimena. Latinaksi kirjoittavat kirjurit merkitsivät uuden jakson, capitulum, C-kirjaimella, ja vuosisatojen kuluessa C sai pystysuoran viivan, sitten toisenkin, ja sen kaari täyttyi, kunnes se ei enää näyttänyt lainkaan kirjaimelta vaan pieneltä mustalta lipulta.¹1Nimen takana on pitkä tarina, joka kulkee ranskan ja englannin kautta kreikan sanaan paragraphos, marginaalimerkkiin. Englantiin päästyään se oli muuttunut muun muassa muotoon ”pylcrafte”. Oikeinkirjoitus oli silloin vapaampaa. Se lisättiin usein vasta tekstin valmistuttua, toisen ihmisen toimesta ja toisella musteella: rubrikaattorin, jonka tehtävänä oli lisätä punaista.

4Tästä työnjaosta ongelmat alkoivat. Kirjuri jätti jokaisen jakson alkuun tyhjän tilan rubrikaattorin täytettäväksi. Kun kirjapainot tulivat, painajat jatkoivat tapaa: he latoivat mustan tekstin ja jättivät tilan, jotta joku voisi myöhemmin lisätä punaiset merkit käsin. Mutta yhä useammin niitä käsiä ei tullutkaan.²2Taloudellinen puoli oli yksinkertainen. Mustan tekstin saattoi painaa satoja kertoja tunnissa; punaiset merkit piti maalata yksi kerrallaan. Toinen oli halpa ja toinen ei, ja halpa voitti. Kirjoja lähti maailmalle aukot tyhjinä. Lukijat tottuivat aukkoihin. Lopulta aukosta tuli merkki.

Sisennys aaveena

5Tämä on minusta yksi sivun historian koskettavimmista tarinoista. Jokaisen lukemasi sisennetyn kappaleen alussa on pieni puuttuva kohta, ääriviiva punaisesta merkistä, jota kukaan ei maalannut. Olemme lukeneet kappalemerkki-aavetta viisisataa vuotta ja kutsuneet sitä tyhjäksi tilaksi.

6Näillä sivuilla punaista on palautettu hieman. Jokaisella esseen kappaleella on numeronsa marginaalissa, painettuna toisella musteella, ja jokaisen esseen ensimmäiset sanat painetaan punaisella, kuten rubrikaattori olisi merkinnyt tekstin alkamiskohdan. Kyse ei ole nostalgiasta. Numerosta on hyötyä: sen avulla lukija voi osoittaa täsmälleen sen kohdan, josta hän on kanssani eri mieltä. Luulen, että juuri sitä varten punaiset merkit aina olivat.

Muistiinpanot

1. Nimen takana on pitkä tarina, joka kulkee ranskan ja englannin kautta kreikan sanaan paragraphos, marginaalimerkkiin. Englantiin päästyään se oli muuttunut muun muassa muotoon ”pylcrafte”. Oikeinkirjoitus oli silloin vapaampaa. ↩

2. Taloudellinen puoli oli yksinkertainen. Mustan tekstin saattoi painaa satoja kertoja tunnissa; punaiset merkit piti maalata yksi kerrallaan. Toinen oli halpa ja toinen ei, ja halpa voitti. ↩